maanantai 6. kesäkuuta 2011

Synttäripaketti

Kahdelle kolmekymppiselle synttärisankarille oli pälkähtänyt päähän järjestää yhdessä juhlat suunnitellusti ja tietyllä teemalla. Ihastuin ideaan heti päästyäni juhlapaikalle!


Juhlia varten vuokrattu talo nökötti koko retroihanuudessaan kaupungin keskellä heti ostoskeskuksen kupeessa, mutta kuitenkin mahtavien syreenipuskien suojaisessa helmassa ja omassa rauhassaan. Taloa ympäröi viehättävä piha ja sisätilatkin olivat ajan kultaamalla herkällä tavalla varsin ihastuttavat.



Ajattelin heti, että tästä synttäripaketista täytyy ikuistaa pari otosta tänne teillekin harvalukuiset, mutta niin rakkaat lukijat. :)

Kun pääsin katsastamaan talon sisäpuolelta, etsin mahdollisimman valoisan paikan meikkauksia varten ja päätin toteuttaa ne hiukan puulta ja tervalta tuoksuvalla verannalla auringonsäteiden lomassa.



Ja mikäs se sopiikaan verannan ikkunalle kuin nappi silmään jos ei se kunnon perinteinen Pelargonia.



                        Retrotunnelmissa fiilistellessäni sain aikaiseksi muutaman synttärimeikin.



"Oon kolmekymppinen, kolmekymppinen, takana on"... vaikka mitä ja edessä vielä enemmän!
 Kuulemani mukaan juhlat muuten onnistuivat erinomaisesti!




                                                  Silmämeikki vielä lähitarkastelussa...


   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto