torstai 2. elokuuta 2012

Aurinkoiset maanantai-häät

Suunnistin pitkin Esplanadia kohti rantaa, paikkana aurinkoisena Maanantai-päivänä jälleen Hotelli Haven.

Muutamia kertoja hotellissa vierailleena olen huomannut, että huoneet ovat tilavat, viihtyisät, siistit ja palvelu erittäin korkeatasoista.Todellista luxusta ja kuitenkin järkevään hintaan.

Toki minua miellyttää suuresti myös ajatus ergonomisemmasta työasennosta, sillä hotelli tarjoaa tarvittaessa huoneeseen myös meikkaustuolin. :)

Samalla ajattelin piipahtavani kahveille Kauppatorille, kun työni olisi tehty...Saahan sieltä "suomen parhaat lihikset"! :)


Kaaso ja morsian odottelivat minua huoneessa ja olivat avanneet juhlan kunniaksi kuohuvan.





Järjestelin tavarat valmiiksi ensin.

Ja ryhdyin työhön.


Morsian ja kaaso olivat meikkauksessa vuorotellen ja saivat siten aikaa syödäkin välillä, sillä vihkiminen oli vasta iltapäivällä. Minullekin tarjottiin yllättäen ruokaa, mutta työn touhussa unohdin sen tyystin..


Meikkauksen aikana tuli ilmi, että myös kaaso kirjoittelee blogia sisustuskauppansa tiimoilta. Täytyypä linkata tännekin se kunhan saan osoitteen.


Morsiamen ihastuttava puku oli tuomisia Pietarista. Myös hiuskoriste sekä kaulakoru löytyivät samasta paikasta.


Kiitos teille vieraanvaraisuudesta ja paljon onnea avioliittoonne!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto