sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Viikonloppuna töihin.



Perjantaina oli bloggareiden yhteisö Indiedays järjestänyt kutsuvierasillan ja eräs asiakkaani oli matkalla juuri noihin juhliin. Lastenvaatteista ja lapsiperheen elämästä bloggaava asiakas tekee ehkä meikkaussessiosta ja juhlista jutunkin blogiinsa aikanaan.Laitan teille linkkiä jos näin on.

Pumpulipupu-kosmetiikkablogia pitävä bloggaaja kirjoitti myöskin hauskan jutun meikkituokiostamme Helsingin Stockmannilla taannoin. Se löytyy osoitteesta:
Tosi kiva blogi tuo pumpulipupun kaikenkaikkiaankin! Käyn sitäkin lukemassa mielenkiinnolla aina kun kerkeän.
Toinen meikkaustuolissani istunut bloggaaja avecsofie on myös kirjoittanut tapaamisestamme jutun, joka löytyy taasen seuraavalta sivulta:



Tuommoinen keikka siis perjantaille. Toimimme tiiminä tuolla keikalla Parturi-kampaamo Tilan Aysen kanssa taas vaihteeksi. Asiakkaita oli kaksi ja teimme töitä limittäin. Koska molemmat asiakkaat olivat perheen äitejä, oli heille enemmän kuin helpotus, että meikkaaja ja kampaaja saapuivat paikanpäälle rasittavan ympäriinsä poukkoilun sijaan.

Aysesta tulikin mieleeni, että minun on jo pitkään pitänyt näyttää teille yksi hänen kampauksistaan, joka on aina vain jäänyt tuonne kuva-arkistojen sopukoihin.

Tässä se nyt tulee...




Mielestäni tosi näyttävä ja erilainen juhlakampaus!
Harmi, että minulla ei ole kuvia meikistä jonka teimme tähän kampaukseen ja asusteisiin sopivaksi. Mutta arvaattekin varmasti, että se oli musta-valkoinen. :)

Vahvat rajaukset, musta ulkonurkka viistosti ja valkoinen liikkuva luomi.Siitä tuli hieno kokonaisuus vaikka itse sanonkin.


Nyt onkin muuten tullut joulunalusajaksi myyntiin tuo Estee Lauderin How to Create the Perfect Smoky Eye-set, jolla luonnistuu hyvin  klassiset musta-valko meikit yhtä hyvin kuin smoky-eye meikitkin.
alkuperäinen kuva

 Itse ainakin pidän kovasti juuri tuosta Sumptuous Extreme- mascarasta joka pakkauksesta löytyy, sillä sehän lähtee tarvittaessa myös lämpimällä vedellä pois aivan kuten nuo perinteiset 38`asteen mascaratkin ja se on Estee Lauderin ainoa mascara, jossa on mukana myös tuo ihana ripsienhoitoaine!

Paketti sisältää siis kaikki:
Musta Sumptuous Extreme mascara
5 värin luomiväripaletti
Double Wear Concealer light/medium (LOISTAVA SILMÄMEIKIN POHJUSTAJA!!!)
Pure Color Intense Kajal Eyeliner 01,musta



Jos on unohtunut tuo Smoky Eyes-tekniikka
niin käykääpä lunttaamassa vaikka täältä.
Olen laittanut ohjeet sinne kahdesta tavasta tehdä perinteinen smoky eyes-look.






Lauantaille minulla olikin menoa sitten tuonne Sokos Hotel Vantaalle.
Olemme aloittaneet tänä syksynä yhteistyön heidän kanssaan ja tarjoamme hotellin vieraille kauneuspalvelut sekä kampaukset suoraan huoneeseen edullisesti ja helposti.Voitte vilkaista palvelutarjontaamme täältä.


Tuosta Sokos Hotel Vantaasta on tullut todella suosittu bilepaikka pääkaupunkiseudun asukkaiden  ja ulkopaikkakuntalaistenkin keskuudessa, sillä huoneet ovat edulliset, rakennuksessa on 5 ravintolaa, erinomainen ruoka, suositut kokous- ja saunatilat tilaussaunoineen sekä myöhäinen huoneen luovutus hyvän aamiaisen kera ja tärkeä tekijä vielä tuo auton parkkimahdollisuus.

Ajatus kahden tunnin jonottamisesta keskustan taksijonoissa talvisaikaan (ei kyllä kesälläkään!) ei houkuttele minuakaan lainkaan, joten ymmärrän hyvin tämän palvelutarjonnan helppouden.

Olin itse aikanaan viettämässä kolmekymppisiä juuri tuolla Sokos Hotel Vantaalla ja täytyy sanoa, että hauskaa oli! Sen tarkemmin yksityiskohtiin pureutumatta.

Asiakasryhmäni hotellilla halusi varjella yksityisyyttään, joten en liitä kuvia meikkaustuokiostamme tänne. Laitan sen sijaan muutaman kuvan Hotellin sisätiloista.




Minulla on ollut asiakkaana myös
hääseurueita, jotka ovat yöpyneet tässä hotellissa ja ovat olleet erittäin tyytyväisiä hää-huoneiden osalta.

Olen myös kuullut huhun, että hää-asiakkaille tarkoitettuja palveluja uudistetaan jollakin lailla.

Siinäpä sitä olikin taas viikonlopuksi hommaa.
Sunnuntaina otetaan rennosti.



Laitan peurasuikaleet,suppilovahverot, sipulit,kerman,voin ja valkkarin pippureiden, rosmariinin ja persiljan kaveriksi pataan ja nautin rauhassa ja huolella keitettyjen perunoiden kera.
Vahvistusta alkavaan viikkoon ja rasvakerrosta pakkasen varalle. ;)
Minun viikkorytmini on vähän toisenlainen kuin tavallinen työviikko. Alkuviikosta vietän vapaapäiviä usein ja loppuviikosta työskentelen mitä varmimmin.Toisin sanoen, kun toiset ovat vapaalla olen töissä.

Nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto