Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhla-asusteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhla-asusteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. toukokuuta 2015

Vähän stydimpi häämeikki...

Mitähän kuuluu sinne? Kaikilla Teillä on varmaan ollut jo kevätfiilistä ilmassa!
Olen taas ollut aika kiireinen ihan muutenkin, kuin työasiasioiden takia  ja blogi on ajelehtinut taas tuuliajoilla...

Minulla on ollut ongelmaa meidän uuden koiraperheenjäsenen kanssa, joka tuli hiljattain kuolleen 14-vuotiaan koiravanhuksen tilalle toisen koiran kaveriksi ja en ole kerennyt oikeastaan mihinkään muuhun kuin luuttuamaan lattiaa muiden välttämättömien asioiden hoidon yhteydessä. Nyt 4kk:n kärsimyksen (sekä koiralle että omistajille..)jälkeen on syynä todennäköisesti oleva tulehdus löytynyt ja lääkekuuri voitiin aloittaa. Tämän jälkeen todella symppaan kaikkia, jotka joskus joutuvat samaan tilanteeseen!

Kävin tekemässä taannoin tuolla Parturi-kampaamo HOPE hairissä muutaman kuvausmeikin.
Tarkoitus ei ollut tehdä ihan perinteistä häämeikkiä vaan sain vapaat kädet tehdä mitä mieleen juolahtaa.

Tein sitten stydimmän version maksikokoisilla irtoripsillä.

Meikkaus: GMC-Studio/Minna
Kampaukset: Hope Hair/Noora Toiviainen
Tuotteet: Joe Blasco ja Estee Lauder


Tykkään tuosta Joe Blascon Light Skin Shading- varjostusväristä poskipäiden alla. Tulee hyvä kontrasti, joskus käytän sitä ihan poskipunan asemasta. Meikkipohja tässä Joe Blasco.


Nooran muotoilema lainekampaus.


Parturi- kampaamo HOPE Hair sijaitsee Helsingissä Tilkankadulla. GMC-Studion meikkitaiteilijan voit tilata siispä myös heidän tiloihinsa paikanpäälle. ;)




Kaikenlaista tavaraa tarvitaan. Minulla on ollut käytössä jonkin aikaa tuo alakuvassa näkyvä meikkilaukku keikoilla ja se on kyllä tosi näppärä! Tosin en tiedä kuinka kauan se minun matkassa kestää, kun joutuu raahattavaksi jatkuvasti ties minne ja ties missä olosuhteissa. Jos jollain lukijalla on vinkkiä, mistä saisi vastaavanlaista kohtuulliseen hintaan niin vinkatkaa ihmeessä..



Toiselle mallille löytyi pukuun sopiva hiuskoru Nooran valikoimista.





Tein ruskean rajauksen kaveriksi hiukan kultarajausta myös.






Tästä projektista tulee myöhemmin sitten ihan kelvollistakin kuvamateriaalia varmastikin. Nyt halusin jo vähän taltioida tunnelmia etukäteen.











perjantai 18. lokakuuta 2013

Mustaa ja valkoista hääjuhlaan?


Musta-valkoinen hääpuku-mielenkiintoinen idea. 
Toimiva kokonaisuus?
Kontrasti on voimakas, mutta näyttävä. Oikein toteutettuna erinomaisen kaunis.


alkuperäinen kuva

Meikkaukset: GMC-Studio/Minna
Kampaukset: Salon SimoNetta/Mari Liimatainen

Eräs kesän hääasiakkaistamme oli uskaltanut valita hääpukuunsa ja asusteihinsa tuon haastavan väriyhdistelmän. Tein silmämeikin teemaan sopivalla vaalea/tumma yhdistelmällä ja huuliin käytimme voimakkaammin väriä (Joe Blasco-True Red).








Kaasoilla ei ollut yhtenäistä puvustusta, kampausta tai meikkiä, joten teimme jokaiselle heitä miellyttävän kokonaisuuden.






Morsiamen hiuskoriste yhdistyi kauniisti korvakoruihin.




Kampaus myös sivuprofiilista ja takaa.





Kampaaja Mari asetteli kaasoillekin aitoja kukkia kampauksiin. Valkoiset ruusut sopivat teemaan.

















Hääpukuun hypättiin alakautta, joka osoittautuikin varsin haastavaksi kapean uuman takia.

















 Morsiamen hauskan oikean käden sormuksen oli tehnyt ystävä.

















Keräsin oheen muutamia ideoita lisää musta-valkolookista.


alkuperäinen kuva

alkuperäinen kuva
alkuperäinen kuva
alkuperäinen kuva
alkuperäinen kuva

alkuperäinen kuva
Hääkorut voi hyvin teettää myös mustista timanteista, yhdistelemällä niitä vaikkapa kirkkaisiin tai värillisiin kiviin.Uniikit korut on vaivatonta teettää omasta ideasta esimerkiksi jalokiviliike Faber Artissa Helsingin Korkeavuorenkadulla.
Faber art

Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto