Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut kampauksissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut kampauksissa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Meikkaaja joka tekee hiuksia myös silloin tällöin...

Vaikka saankin onnekseni tehdä useimmiten töitä huippukampaajien kanssa yhteistyönä niin välillä kysytään tekisikö meikkaaja myös kampauksen samalla tai joskus saattaa tulla eteen tilanne, että kaikki yhteistyökampaajat ovat jo varattuina toisaalla eikä kampaajaa saa siihen hätään varattua paikan päälle mistään.

Näistä syistä olen vuosien mittaan alkanut tehdä myös hiuksia silloin tällöin jos sellaiselle on ollut tarvetta.



Olen tehnyt GMC-Studion asiakkaille meikkausten ohella hiustenmuoiluja kuvauksiin, peruskampauksia ja pikakampauksia juhliin.
Mieleeni muistui tässä yhdet häät Kirkkonummella taannoin, joihin tein morsiamelle sekä meikin että hiukset. Häämeikki, kaasojen meikit ja hääkampaus tilattiin kotiin paikan päälle.
Laitan muutamia kuvia tuosta aamusta tähän oheen Teille myös...









Häämeikkituotteet: Kryolan ja Joe Blasco






 Terveiset vielä koko porukalle ja lämmintä kesän odotusta!!!!



sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Kaunis ja pehmeä häämeikki...


Tälläinen ihana kuvamuisto viimekesältä pompsahti kansioista esille myös. 
Tummissa hiuksissa sivulla laskeutuva, osittain kiinni oleva kampaus ja meikissä silmän pääpainona, huulilla kevyt roosa.

Meikit GMC-Studio/Minna ja kaverina kampaamassa Salon SimoNetta/Mari
Meikkituotteet kosmetiikkaviidakko



Silmämeikki: Kryolan Eyeshadowpalette Variety
Huulet: Joe Blasco huulipuna Naked & huulikiilto Pink Bronze
Pohja: Estee Lauder Double Wear foundation & Kryolan Make Up Blend & Joe Blasco varjostusväri Light skin shading 






Kaason puvun pitsikoristelu oli herkkä ja romanttinen. Meikkitoiveena  luonnollinen ja pehmeä silmämeikki ja nudet huulet.


Tosi hauska ja kaunis ylsityiskohta oli muuten tuo jalkakoru morsiamella. Hänellä kun oli hääkenkinä sandaalit niin tämä istui loistavasti niiden kera. Kiva yksityiskohta!


Terveiset kaikille!!!


maanantai 7. maaliskuuta 2016

Hair and Beauty 2016-Noora Toiviainen



Yhteistyökampaajamme Noora Toiviainen kilpaili viime viikonloppuna Kaapelitehtaalla Helsingissä Hair and Beauty 2016-tapahtumassa, sijoittuen omassa sarjassaan toiseksi. Onnea Noora!!




Kävin tuolloin lauantai-aamuna tekemässä Nooran mallille kilpailumeikin HopeHairissä, Tilkankadulla ja taltioin samalla blogiin hetkiä aamun valmisteluista...






Kilpailutyön tekemiseen käytetään jo ennen varsinaista kilpailua lukematon määrä tunteja.












Pohjatyöt mallille aloitetaan jo aamulla.


Meikkiin tarvitsin kaikennäköistä...


Hyppäys valmiiseen meikkiin, mallina kaunis Heini...





Lopullisen kisatyön hiuksiin Noora kiinnitti mallille vasta Kaapelitehtaalla. Silloin minä matkasin jo muualle vaikka olinkin hengessä mukana. 








Onnea vielä Noora!!!!!!


torstai 25. helmikuuta 2016

Vanhojentanssifiiliksiä Helsingistä...


Vanhojentanssifiiliksiä aamukeikalta Helsingistä...
Meikit: GMC-Studio / Minna
Hiukset: Noora Toiviainen














 Toivottavasti juhlat onnistuivat heinosti ja kiitos vielä hauskasta aamusta luonanne! :)

perjantai 20. marraskuuta 2015

Gaala-iltaan...



Hiuskoru: Amy Cesise

Ystäväni ja asiakkaani Burleski-taiteilija Mimmy Snowflake otti yhteyttä minuun ja Salon SimoNetan Mariin, sillä hänellä oli tulossa gaala-ilta ja tarvittiin sitä tarkoitusta varten meikkaus ja kampaus. 
Mimmy on aiemminkin antanut minun kuvata hänen kasvonsa täysin meikittä ja niin sain myös tällä kertaa tehdä. Alla siis Mimmyn kasvot meikittä ennen aloitusta.


Pohjustin Mimmyn luomet ensin Kryolanin silmämeikinpohjustusvoiteella ja puuteroin ne sen jälkeen kevyesti Joe Blascon värittömällä puuterilla, sävy No Color.


Alla olen alkanut muokata silmämeikin muotoa Joe Blascon Cake eyelinerilla,sävy black sekä Joe Blascon ultamatte värillä,sävy black. Käytin lopuksi myös Kryolanin vihreää Gel eyelineria, mustan rajauksen päälle.






Yllä olevassa kuvassa vain silmämeikki valmiina.

Alla olevassa kuvassa olen tehnyt myös tuon meikkipohjan valmiiksi. Tällä kertaa tein meikkipohjan Kryolanin Ultra Foundation-meikkivoiteella, joka on Joe Blascon meikkivoiteen tapaan voidemainen.

Se on erittäin hyvin peittävä, kuitenkin valoa heijastava ja äärimmäisen pysyvä.



Sekoitin meikkisienellä Kryolanin Make Up Blend-nestettä ja meikkivoidetta ja meikki liukui iholle helposti ja tasaisesti.











Mari Liimatainen Salon SimoNetasta teki Mimmylle juhlakampauksen.



Oli hienoa kuulla, että juhlat onnistuivat upeasti! :)



Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto