keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin...

Edellinen postaus täällä vuodelta 2021!



Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko-verkkokauppa toimii edelleen ja uudistuukin aina aika ajoin hiukan. Tänään sain vihdoin lisätyksi valikoimaan myös nuo EVO:n muotoilutuotteet, joita asiakkaat aina keikoilla ovat kyselleet.

Niitä tuntuu vähän hankalammin löytyvän kivijalkakaupoista enään niin päätin lisätä ne Kosmetiikkaviidakkoon, joten vakio-asiakkaat voivat täydentää nekin sitten samalla helposti samaan pakettiin.


Aivan. Koronan ja muidenkin muutosten myötä olen tämän talven ja kevään tehnyt minimaalisesti keikkoja meikkauksen parissa. Tämä sama jatkuu nyt ainakin tämän kesän yli ja pahoittelut tosiaan kaikille ihanille, jotka olette tiedustelleet ahkerasti tänäkin kesänä hää- ja juhlakeikkoja. En vain nyt yksinkertaisesti ehdi kaikkialle.

On reilumpaa silloin itseään ja asiakkaita kohtaan harventaa keikkoja kalenterista ja jatkaa sitten taas tulevaisuudessa täydellä teholla kun aikaa taasen löytyy enemmän.

Jonkin verran kesäkeikkoja tälle 2023 kesälle olen ottanut vastaan, mutta jo jonkin aikaa joutunut myymään ei oota. Yrityskeikat pyrin mahdollisuuksien mukaan mahduttamaan syksylle.

Eli jo varatut keikat toki teen normaalisti, mutta sitten vasta 2024 kesälle alan varailemaan hääpaketteja taas talvella 2023-24.

Onhan tässä tullut pyörittyäkin. Koronan väliaika sai summailemaan asioita ja laskeskelin, että noin 15 vuotta olisi mennyt meikkilaukkujen kanssa siellä sun täällä. Se on ollut ihanaa aikaa ja olen iloinen, että GMC-Studio edelleen on voimissaan. Nyt on aika laittaa paukkuja myös muihin suuntiin ja kehitellä olemassa olevaa...

Katsotaan mitä saadaan aikaan. :)


lauantai 28. elokuuta 2021

Meikkauspalvelut ja verkkokauppa korona-aikana

 


Tervehdys! Täällä mennään keskellä korona-aikaa edelleen... GMC-Studio on olemassa suurimmilta osin kiitos Kosmetiikkaviidakko verkkokaupan.

Palvelumyynnin osuus on tietenkin koronan vaikutusten vuoksi ollut vähäistä, kuten monella alalla nykyisin on. Verkkokauppamyynti on pelastanut hiljaisuuden ja tuntuu myös, että kotimaisten verkkokauppojen kysyntä alkaa hiljalleen kasvaa.

Olen alkanut taas ottamaan varovaisesti varauksia vastaan häämeikki- ja muidenkin keikkojen osalta. Ryhmäopastustilaisuudet luonnollisesti ovat poissa mahdollisuuksista ja niitä alkaakin jo olla vähän ikäväkin. Oikeastaan kaikki meikattavat seurueet ovat nyt olleet maltillisen pieniä johtuen rajoituksista. 
Jollain lailla kuitenkin myös kaipuu "normaaliin" nostaa päätään jo.


Monia hyviä muistoja liittyy meikkausopastuksiin ja ryhmien kauneusiltoihin, mutta tilanteen vallitessa on hyvä edelleen malttaa vielä ja järjestää tilaisuus sitten, kun se onnistuu ja kaikki halukkaat pääsevät mukaan. 


Vaikka yritys- ja ryhmätilaisuuksien meikkauskeikkoja ei tällä hetkellä olekaan niin edelleen meikkaajaa tarvitaan auttamaan siinä, ehkä jopa sydäntäni lähimpänä olevassa työtehtävässä, eli häämeikissä...


Hääjuhlien kokoa on korona rajoittanut kyllä, mutta ei ihmisten halua mennä naimisiin.

Tällä hetkellä olenkin saanut olla mukana monessa hääaamussa meikkaajana vaikkakin yllä olevista vanhemmista kuvista poiketen tietenkin nyt maskin kera. :)


Näillä mennään kohti tulevaisuutta ja katsellaan mitä huominen tuo.














keskiviikko 5. elokuuta 2020

Meikkaaja ja sosiaalinen etäisyys?



Kuva: Jussi Rekiaro

Poikkeusajat ja tämä vuosi on olleet ihmeellistä aikaa.
Ensimmäisen aallon aikaan kaikki meikkaustyöt tietenkin peruuntuivat ja siirtyivät hiukan eteenpäin. Monet morsiamet ja juhliaan viettävät joutuivat pettymään, kun juhlia ei voinutkaan järjestää.

 Muokattiin ja soviteltiin aikoja ja saatiin ne kalenteriin sujahtamaan kuin ihmeen kaupalla.
Sitten tilanne jatkui ja aikoja siirrettiin taas, osa loppuvuoteen ja osa ensi kesälle 2021.
Taas soviteltiin ja saatiin paras mahdollinen tilanne varauskalenteriin.

Melkein kolme kuukautta loisti tyhjää täynnä ja kesäloma tuli tarpeeseen, ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen.

Sitten tilanne tasaantui ja yhteydenottoja asiakkailta tuli roimasti kerralla. Uskallettiin luottaa jo juhlien toteutumiseen tällekin vuodelle ja lyödä lukkoon aikatauluja. Yritettiin saada kaikille halukkaille aikoja järjestymään. Ja useimmiten onnistuttiin.

Nyt tilanne on taas epävakaa eikä tulevaisuudesta tiedä, mutta kaikki toivovat tietysti parasta ja luottavat että tilanne rauhoittuu ja elämä palaa suht normaaliksi.

Nämä kuvat ovat ajalta ennen koronaa ja saivat minut vain miettimään tätä meikkaajan läsnäoloa tilanteessa asiakkaan lähellä. Nyt, kun sosiaalinen eristäytyminen on suositeltua ja puheenaiheena pinnalla. Etäisyyttä täytyy ottaa ja lähellä suojautua.

Kuva: Jussi Rekiaro

Tätä työtä ei pystytä kyllä koskaan etänä toteuttamaan oikein millään lailla vaikka online-koulutuksia voidaankin pitää jossain määrin...

Mutta pidetään siihen asti itsestämme ja toisistamme huolta. Noudatetaan ohjeistuksia, suojataan itseämme ja muita. Ja ennen kaikkea uskotaan, että tästäkin selvitään! :) 

Tällä hetkellä teen töitä toistaiseksi ainakin ihan normaalisti ja mielelläni otan ensi kesän häävarauksia jo nyt sillä sen kesän aikatulujen sovittelusta tuleekin sitten oma hommansa... ;)



lauantai 2. toukokuuta 2020

Kosmetiikkaviidakko

Kosmetiikkaviidakko-verkkokauppakin on ollut olemassa jo kuusi vuotta!




Ajatelkaa kuusi vuotta, aika lentää todella!!!

Itse heräsin tähän tänään, kun jostain syystä tarvitsin tuota verkkokaupan aloituspäivämäärää hakea.

Matka on ollut kyllä hyvin mielenkiintoinen. Muutaman kerran on kauppa tehty lähes kokonaan uusiksi, monia tuotesarjoja on käynyt valikoimassa ja poistunut. Sitten on monia uusia sarjoja, jotka eivät ole vielä kerenneet olla kauaa, mutta joista on jo muodostunut kestosuosikkeja.

Sillä lailla tämä on itselleni mukavaa, kun pääsen työssäni käytännössä testaamaan kaikki tuotteet, joita myyn. Näin ei tule myyneeksi mitään sellaista, johon ei itse uskoisi tai jota ei tuntisi perin pohjin.

Onhan tämä blogikin ollut olemassa jo hiukan aikaa...2011 taisi olla ensimmäisiä tekstejä arkistossa.
Ajattelinkin tälläistä, jotta näitä vanhoja arkistoja kaivelisi jossain vaiheessa taas näkyvillekin. Verkkokaupassakin lienee paljon uusia ihmisiä asiakkaina, jotka eivät ole blogiin koskaan tutustuneetkaan.

Meikki: GMC-Studio/Minna Kampaus:Salon SimoNetta/Mari


Matkalla


Matkani tämän blogin, GMC-Studion ja Kosmetiikkaviidakko-verkkokaupan kanssa on tosiaan ollut pitkä ja vaiheikas. Kaksi lasta syntyi tänä aikana, yksi talo ja eläinfarmi rakennettiin itse pystymetsästä. Pari kertaa kasattiin kauppa takaisin pystyyn nollasta ja kaiken aikaa olen kulkenut turuilla ja toreilla meikkipakkieni kanssa meikkaamassa satoja ja satoja kasvoja erilaisiin juhliin, kuvauksiin, tilaisuuksiin ja vaikka ja mihin...GMC-studiolla on menossa kymmenes vai yhdestoista toimintavuosi?

Raskausmyrkytyksen loppusuoralla muistan olleeni keikalla Flamingossa, kuumeessa muutaman kerran, auton jätettyä Leppävaaraan suhasin taksilla kiireisen keikkapäivän kolmet häät läpi, kerran meikkasin ihmisiä miinalaivalla, kerran taksissa, ja missä kaikissa paikoissa en muistakaan.

Ja kaikki tämä alkoi vuosia sitten itseasiassa siitä, kun matkustin pienen meikkipakin ja muutamien myyntituotteiden kanssa busseilla ja metroilla asiakkaiden luokse ympäri pääkaupunkiseutua. Myin muutaman huulipunan kesässä ja opiskelin vasta erilaisia kasvoja ja erilaisia meikkityylejä. Aloitin yrittäjyyden kosmetiikkaneuvojan työn ohella ja otin vastaan keikan vain jos töistä sain sille lauantaille vapaata.

Miten tänään kulkee?


Tämänhetkinen tilanne pysäytti kulkemiseni. Jo hyvissä ajoin lopetin keikkailun, kun korona saapui. Varaukset on siirretty pitkälle eteenpäin ja tällä hetkellä keskityn verkkokauppaan. Koitan tehdä siitä mahdollisimman toimivan ja palvelevan. Koitan katsoa eteenpäin. Menneessä ei voi elää, huomisesta ei tiedä, mutta muutos on varmaa ja elämä on nyt.

On tämä ollut mahdotonta menoa,vuoristaradassa on oltu ja ei aina jarrumiehen osassa, mutta on ollut myös MAHTAVAA! Ei ole kahta samanlaista päivää. Aina oppii uutta ja voi parantaa. Jokainen kohtaaminen on erilainen, kauneudella on tarinansa....

Kampaus: ByNooraT

Mennään eteenpäin yhdessä...


Kiitos tästä matkasta tähän asti kaikki lukijani, asiakkaat ja yhteystyökumppanit. Yhdessä mennään eteenpäin vastakin!
Nähdään!
T,
Minna


Pienellä framillamme voi vierailla osoitteessa: www.livefarmi.fi


maanantai 28. lokakuuta 2019

Behind the scenes: Hääpukumalliston kuvaukset ja MUAH....




Keväällä 2019 sain sähköpostin Ateljee Aarian Terhiltä. Hän tiedusteli josko tulisin heidän tulevan hääpukumalliston kuvauksiin tekemään mallille meikin ja kampauksen.
Innostuin ajatuksesta heti, onhan tämä häägenre niin lähellä minun sydäntä muutenkin. Lyötiin homma lukkoon ja näin tapasin tämän IHANAN TIIMIN, joiden kanssa eräänä kesän kauniina päivänä seikkailtiin vähän siellä ja täällä, lähinnä Luukin kartanon maisemissa....

Puvut: Vuoden 2019 Hääpukusuunnittelija Terhi Löfman Ateljee Aaria
Meikkaus ja kampaus: GMC-Studio/Minna


Tässä teillekin kuvamateriaalia sekä kuvausten taustalta että valmiista tuloksista!












































Nyt kun ensimmäiset lumihiutaleet tänä syksynä leijailevat ikkunani takana maahan hiljakseen, tuntuu kivalta katsoa näitä kuvia ja tietää että uusi kesä taas odottaa talven takana jo tuloaan. Kohti kesää 2020 siis!

Voimia ja lämpöä teidän jokaisen syksyyn ja talveen, Nähdään taas ihanat!
:)

t,minna







perjantai 23. elokuuta 2019

Jotain keltaista vilahti kosmetiikkaviidakossa...

 

Kauniit ja kesäisen värikkäät kuvaterveiset saapuivat asiakkaalta lämmittäen mieltä. Lisää Iiran hääblogissa: http://keltainenrakkaus.blogspot.com/
Taitaa olla häämeikistä ja siinä käytetyistä tuotteistakin vielä hänellä tarkemmin postausta tulossa piakkoin, käykäähän kurkkaamassa!

Häämeikki: GMC-Studio Minna
Hääkampaus: By NooraT








keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Meikkaaja ja kampaaja paikan päälle: Helsinki

Kesä on vilkasta aikaa, kun meikkaaja ja kampaaja liikkuvat paikan päälle koko pääkaupunkiseudun alueilla. Tutuksi tulevat pääkaupunkiseudun hotellit ja juhlatilat. Monet säilyvät vuodesta toiseen kestosuosikkeina ja välillä syntyy joukkoon uusia.

Aina hääaamut paikasta riippumatta kuitenkin ovat iloisia ja odotusta täynnä.

Tällä kertaa matkasimme kampaajan kanssa hotellille morsiamen ja kaasojen kaunistautumisen avuksi.

Toinen kaasoista olikin meille ennestään tuttu asiakas, sillä olimme tehneet hänen häämeikkinsä ja kampauksensa aiemmin. Nyt oli hänen ystävänsä vuoro viettää ikimuistoista päivää...

Meikkaukset: GMC-Studio/Minna

























 















Kun h-hetki lähestyy, meikkaaja ja kampaaja suuntaavat laukkunsa kohti uusia kohteita. Aamun työ on tehty, juhlijat ovat valmiina päivään ja kaikilla hyvä mieli. Ehkä nähdään taas! :)








Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto