keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Aloitus ja meikkipohja

19.1.2011
Näin lähti uusi vuosi käyntiin taas ja sen myötä blogi.

Kevät lähestyy ja sen myötä alkaa taas juhlakausi lähestyä! Kivaa taas suunnitella asiakkaiden kanssa ihania häämeikkejä ja juhliin liittyviä muita asioita. Ja onhan muitakin kivoja juhlia taas tulossa, polttareita, synttäreitä ja muita.

Tänään tuli taas kaunis morsian koemeikissä ja onnistuneen kampauksen toteutti Mari Salon Simonetasta, helsingin Kalliosta. Mari on vaan niin hyvä kampauksissa, että huimaa! Aina on kampaukset niin onnistuneita ja tukevia, mutta ennen kaikkea myös ihmisten omaan persoonaan kauniilla tavalla sointuvia. Sekin on taito, että näkee ihmisessä sen oman jutun ja osaa hyödyntäen sitä tehdä kaunista lopputulosta. Kaikki ei sovi kaikille, niinhän se on. Ja hyviä kampauksia tekevä kampaaja on helmi.

Tässä blogissa ajattelin kirjoittaa asioista, joita kauneusammatissa käsittelee päivittäinkin ja joihin asiakkaiden kanssa törmää. Ajattelin laittaa asiat tänne, jotta niistä olisi hyötyä muillekin. Kaikki ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä ainoita totuuksia. En myöskään edusta mitään tiettyä yritystä tai tuotesarjaa, vaan esitän vain henkilökohtaisia näkemyksiäni.

Miten sitten tehdä täydellinen pohja meikkiin?

Ensin kannattaa ottaa huomioon ihon kunto. Onko kuivuutta tai rasvaisuutta paikoitellen tai koko kasvoilla? Sen mukaan valitaan iholle paras kosteusvoide. Rasvaiselle tai sekaiholle mattapohjan jättävä kosteusvoide ja kuivemmalle iholle täyteläisempi.
Seka-rasvaiselle iholle toimii hyvin esimerkiksi Clarins Matifying lotion, Shiseido Skincare linjan light versio tai pelkkäseerumi.
 Kuivalle iholle toimii erinomaisesti myös tehoseerumi kosteusvoiteen alla. Kokeile vaikkapa Estee Lauderin Advanced Night Repair, Cliniquen repairwear serum tai Guerlainin Midnight secret serum voiteen alle.Edullisemmista vaihtoehdoista hyvä kuivalle ja herkälle iholle on Lumenen herkän ihon rauhoittava seerumi.

Ja tämän jälkeen voidaan käyttää meikinpohjustustuote. Kuivalle ja normaalille iholle paras on MAC:in prep+prime skin base visage. Seka rasvaiselle iholle toimii Estee Lauderin Idealist seerumi oivana pohjana ja rasvaisen sekä erittäin helposti kiiltävän ihon paras mattapinnan jättävä (ja pitävä..) tuote on ehdottomasti MAC:in prep+prime face protection visage SPF50 (ei varsinaisesti pohjustus, mutta toimii)!

Kaikkien tuotteiden levitykseen kannattaa käyttää meikkivoidesivellintä. Sivellintä ei kannata pestä tuotteiden välissä, koska tavallaan on parempi, että tuotteet sekoittuvat siveltimessä ja näin saadaan parempi, luistavampi ja luonnollisempi meikkipohja.Lähes kaikilla sarjoilla on valikoimassa omat meikkivoidesiveltimet. Suurin osa on joko kokonaan tai osittain synteettistä karvaa, joten suuria eroja ei ole. Lähinnä eroavaisuudet ovat koossa ja hinnassa. Itse käytän tällä hetkellä asiakkailleni Raili Hulkkosen oman kokoelman meikkivoidesivellintä, joka on erittäin hyvä, mutta kotikäyttöön ehkä hieman massiivinen. Tykkään myös kovasti Cliniquen,Duroyn ja Armanin siveltimistä, joiden koko on huomattavasti pienempi ja kotikäyttöön sopivampi.

Samalla meikkivoidesiveltimellä millä laitettiin hoitotuotteet levitetään nyt meikkivoide tai sävyttävä päivävoide (ihon kunnosta riippuen). Pieni määrä meikkivoidetta kämmenselälle ja siitä siveltimeen. Maalataan kasvot kevyesti keskikohdasta aloittaen ja edetään kevyemmin kohti otsaa, leukaa ja ohimoita.Esimerkiksi leuan alla ja kasvojen reunoilla ei meikkivoidetta tarvitse olla juuri lainkaan sillä siellä alueillahan on harvemmin mitään peitettävääkään.
Jos iho on kovin kuiva ja jopa hilseilevä, ei kannata tehdä niinkään maalaavaa liikettä siveltimellä. Parempi on jos ikään kuin taputtelee/painelee tuotteen siveltimellä kasvoille.Näin ei tule pahentaneeksi hilseilevää pintaa.Ja samalla tekniikalla saa halutessaan myös peittävämmän lopputuloksen.

Kun meikkivoidetta on kasvoilla kevyesti, otetaan peiteväriä vielä kämmenselälle ja siitä siveltimeen. Sitten maalaillaan kevyesti meikkivoiteen ja peitevärin sekoituksella (joka siveltimessä luonnollisesti on) kaikki ne kohdat joita halutaan peittää enemmän. Esimerkiksi näpyt, punoitukset, verisuonet, yms. Kannattaa myös käsitellä ne alueet jo etukäteen joiden tietää mahdollisesti muuttavan väriä päivän kuluessa (posket, nenä, leuka..).Peitevärissä on enemmän pigmenttiä kuin meikkivoiteessa joten se on parempi kun halutaan häivyttää voimakkaampaa värieroa ja pienemmällä määrällä saadaan peittävämpi lopputulos. Mielestäni paras peiteväri löytyy niin ikään Estee Lauderilta, Double Wear Concealer on loistava nestemäinen peiteväri. Sen koostumus on ohut, mutta erittäin tehokas ja se on paras silmämeikin pohjustus, johon olen koskaan törmännyt. Pysyy paikallaan siis loistavasti ja peittää hyvin. Hinnaltaan myös suht edullinen.

Mahdollisesti tummia silmänalusia ei kannata käsitellä vielä.

Kun on käsitelty ongelmakohdat ja saatu iho tasaiseksi otetaan vielä uusi salainen ase, jonka Armani on iloksemme Suomen markkinoille tuonut. Sheer liquid-valovärillä sivellään kevyesti vielä ne kohdat kasvoista joihin halutaan valon hehkua (poskipäät, kulmaluun ylä- ja alapuoli, huulten ympärys, nenän päällinen). Nestemäisestä valoväristä löytyy useita sävyjä, mutta perus suomalaisella iholla toimivat mielestäni parhaiten 0 ja 7.Valoväri ei ole missään nimessä välttämätön, mutta tekee pohjasta uskomattoman heleän ja terveen näköisen.

Sitten ollaankin todennäköisesti jo tuhrittu kämmenselälle kosteusvoidetta ehkä seerumiakin, meikkivoidetta, peiteväriä ja vielä valoväriäkin. No sepä ei haittaa, vaan nyt otetaan pulleahko aitokarvainen sivellin. Siksi aitokarvainen, ettei oteta synteettistä napakampaa sivellintä vaan nimenomaan vähän pöyheämpi. Tällä siveltimellä sekoitellään kämmenselällä KEVYESTI... valoväriä ja meikkivoidetta. (Jos silmänaluset ovat hyvin tummat niin mukaan voi sekoittaa vielä peiteväriä hiukan). Pyöritellään seos siveltimellä kevyesti silmien alle varjokohtiin ja siitä edeten poskiluulle ohimoa kohti.

Tällä yhdistelmällä pohja on luonnollisen näköinen, mutta peittävä ja hehkuu kauniisti, kuin täydellinen terve iho.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto