Taas on yksi meikkitaiteilijan reissattu vuosi takana ja uusi alussa. Muutamin kuvin muistelen viime vuotta lämmöllä vaikkakin haasteita vuodessa oli paljon. Oli itsensä ylittämistä ja mukavuusalueilta poistumista kilpailujen muodossa, niissä hienosti sijoittumista ja voittokin, jotka toivat uudenlaista osaamista ja uskoa omiin mahdollisuuksiin.
Väsymys painoi välillä ylitsepääsemättömän raskaasti ja tuntui, että voimat loppuvat matkalla, mutta eteenpäin mentiin hammasta purren ja vastoinkäymiset selättäen, pikku hiljaa, yksi kerrallaan.
Lasten kasvaminen, uhmaiät, unettomat yöt, pienyrittäjän stressi ja haasteet ottivat veronsa. Omasta hyvinvoinnista kiinnostuminen ja uudet ideat toivat valoa ja virtaa, jaksamista ja uudelleen syntymistä. Matka jatkuu edelleen.
GMC-Studio aloittaa vuoden, joka on sen toimintahistorian kymmenes.
Tämä on uskomaton asia, nämä ovat olleet uskomattomia ja iloisia vuosia.Olen nauttinut jokaisesta vuodesta, kohtaamisesta, oppimisesta, haasteesta. Aina se ei ole helppoa silloin, mutta ajan kanssa, kaikella on merkitys ja kaikki johtaa johonkin.
Voima ja varmuus tulevat siitä, että saa tehdä sitä mitä rakastaa, tuntee onnistumisia ja kehittyy.
Malja siis! Jatketaan yhdessä taas eteenpäin uusin voimin ja kokemuksia rikkaammin.
KIITOS Teille asiakkaani, ilman Teitä tämä ei olisi mahdollista. Haluan kiittää sydämestäni ihan Teistä jokaista.