sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Hääaamu Hotel Onni, Porvoo

Huomasin, että viime kesältä on jäänyt hurjasti kuvia talteen blogijuttuja varten hääkeikoilta.
En ole kerennyt valitettavasti aikanaan saamaan tarinoita koneelta ulos ja näin kuvia on kertynyt massoittain. Onneksi kuitenkin ihania paikkoja, kesäpäiviä ja hetkiä on tallessa, jotta nyt syksyn sateilla ja talven tuiskuissa voi niitä muistella. :)

Pyydän etukäteen jo anteeksi, kun en muista kaikkia kuvissa esiintyviä ammattilaisia nimetä, mutta laittakaa toki minulle viestiä niin korjaan mielelläni tarkat tiedot juttuihin niin, että kunnia taitavista kampauksista, kukista ja valokuvaajista menee oikeaan osoitteeseen. :)

Alla iloisen ja puitteiltaan maalaisromanttisen miljöön muiston tuonut kuvasarja häämeikkauskeikaltani Porvoosta Hotel Onnesta.

Kesäisen kauniin hääkimpun oli toteuttanut Henriettas blommor niinikään Porvoosta. Olen muuten törmännyt useamminkin heidän tekemiinsä hääkimppuihin ja täytyy sanoa, että jälki on aina huippulaatuista ja kimput ovat uskomattoman kauniita ja harmonisia, riippumatta mitä kukkaa kuhunkin teemaan on valittu.Voin lämpimästi suositella. :)

Juhlakampaukset Johanna Ahlberg.






Kampaaja oli saapunut myös paikan päälle Hotel Onneen tekemään kaasoille ja morsiamelle kampaukset juhlaan.



Hääkampauksen loppusilaus.





Morsiamen kevyt ja luonnollinen häämeikki.


Kaason meikkaus alla valmiina. Toiveena oli myös luonnollinen meikki, jossa silmät kuitenkin pääosassa.








Hotel Onnessa aamu sujui rauhallisessa ja mukavassa tunnelmassa omassa erillisessä "hääsiivessään". 










Linssilude kylpyhuoneen peilissä... 
Ja kotimatkalle kirkonkellojen säestämänä läpi kauniin ja aurinkoisen Porvoon. :)


Onnea hääparille vielä ja terveisiä kaikille!!!


Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto