tiistai 7. huhtikuuta 2015

Mukavuusalue...


Meikkipohja: Estee Lauder
Silmämeikki: Joe Blasco
Huulet: Joe Blasco

Eräänä päivänä tässä taannoin sattui mielenkiintoinen työkeikka. Kerronkin siitä teille vähän tarkemmin.

Asiakas tilasi GMC-Studiolta juhlameikin ja kampauksen Helsinkiin. Olette varmaankin jo blogipostauksistani päätelleet, että olen ammatiltani kosmetologi ja meikkaaja. En siis ole opiskellut kampaajaksi koskaan (lukuunottamatta koulussa suoritettuja peruskampaus oppitunteja) eikä minulla ole kampaajan taitoja. Kampaajat toimivat yhteistyössä yrityksemme GMC-Studion kanssa ja näin voimme tarjota asiakkaillemme ammattitaitoisesti sekä meikkaajien että kampaajien palvelut. 

Olen tehnyt kuvauksiin kyllä hiuksia sekä tavallisia kampauksia juhlatilaisuuksiin, mutta vaativammissa kampauksissa suosittelen aina ehdottomasti loistavien yhteistyökampaajiemme palveluita.

Sain kuitenkin etukäteistietoa tällä kertaa tilatun kampauksen suhteen, että se olisi varsin yksinkertainen toteuttaa eikä vaatisi kampaajan taitoja. Koska keikkakampaajamme olivat tuolloin joka tapauksessa jo varattuina muualla ehdotin asiakkaalle, että voisin hyvin tehdä kampauksen itse jos se tosiaan olisi suht yksinkertainen toteuttaa. Tämä sopikin asiakkaalle loistavasti ja hän toimitti minulle youtube linkin myös, jossa kampauksen yksinkertaisuus nopeasti tulisi esiin. Hän kertoi myös minulle tehneensä itse usein ystävilleen kyseisen kampauksen, muttei kykenisi tekemään sitä itselleen, mikä oli ymmärrettävää.


ripsiä kuivatellaan...

Koska töitä oli tuolle viikolle jonkin verran kasaantunut varastoon, ryhdyin katsomaan asiakkaan minulle toimittamaa videota vasta tilausta edeltävänä iltana, kun muutoinkin kävin läpi seuraavaan työpäivän tehtäviä.

Videon edetessä minulle kuitenkin alkoi varsin selvästi selkiytymään, etten kuuna päivänä suoriutuisi kaikista niistä työvaiheista joita videossa tehtiin siinä ajassa, joka minulla olisi käytettävissäni. Osa työvaiheista oli myös leikattu pois, jolloin videon kesto ei tietenkään ollut sama asia kuin käytännön toteutus ja kauhulla ajattelin, kuinka kauan minulta kestäisi tehdä videossa toteutettuja pohjatöitä, joista minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Ja miten voisin toteuttaa samanaikaisesti vielä tilatun meikkauksen. Minun virheeni selkeästi siis, miksi en ollut katsonut videota aiemmin vaan olin vain reippaasti lupautunut suorittamaan tilatun kampauksen!

Kokosin itseni, lakkasin raivoamasta itselleni ja tunnistelin faktat tilanteessa. Selvä juttu. Asiakas siis toivoi nutturaa, jossa olisi yhdistettynä sileää, nutturaa ja lettiä. Rennolla tavalla toteutettuna, mutta kuitenkin juhlallisesti. Olihan hän menossa tärkeään tilaisuuteen.

Hädissäni aloin miettimään vaihtoehtoja toteuttaa samankaltainen kampaus tuntemillani tavoilla. Ja tuntematta asiakasta etukäteen, millaiset hiukset hänellä olisi, riittäisikö hiusmassa itsessään vai tarvittaisiinko valkkia,jne..



Saavuttuani asiakkaan luokse seuraavana aamuna ehdotin seuraavaa. Jos tekisin hänen toivomansa nutturan omalla tyylilläni, uskoisin että pääsisimme lähelle tuossa videossa näytettyä lopputulosta. Kerroin hänelle myös, etten yksinkertaisesti osaisi enkä ehtisi tehdä tilattua kampausta käytettävissä olevassa ajassa, mutta haluaisin yrittää omalla tavallani. Kerroin, että jotta voisin taata hänelle täsmälleen identtisen lopputuloksen videon kampauksen kanssa, olisi paikalle ollut tarpeen varata erikseen kampaaja. Tähän en kuitenkaan pystynyt, sillä he olivat varattuina jo muualla enkä ollut arvellut tilauksesta päätellen, että vaikeusaste olisi niin korkea minulle.
Asiakas antoi kuitenkin luottamuksensa asialle ja ryhdyin toimeen.

Kihartamiseen tarvittavan ajan korvasin laittamalla hiuspohjaan lämpörullat, joiden vaikutusaikana ehdin viimeistelemään silmämeikin ennen meikkipohjaa ( työjärjestykseni käänteinen..)

Videolla näytetyt seitsemän letitystä hiuspohjaan ennen nutturaa korvasin hiusten osittaisella ponihännällä, yhdellä letillä ja valkilla. Näin arvelin, että myös kesto kampaukselle juhlapäivänä olisi huomattavasti pidempi. Myös työaika lyheni, ja aikaahan minulla ei ollut loputtomasti sillä olin paikalla yksin.




Kampauksessa siis piilossa alla tukiponihäntä, jonka ympärillä valkin avulla muotoiltu nuttura. Sen pinnalla hiusosioilla luotua kiharaa, joka kiinnitettynä tavallisilla pinneillä sekä hengettömillä ja...



...ympärillä ristiin rastiin kiertävä letti.



Lisäsimme vielä yhteistuumin kevään kunniaksi juhlapukuun sopivan hiuskukan kampaukseen.


Lopputulokseen olin asiakkaan kanssa kaikinpuolin tyytyväinen, vaikkei kampaus ollutkaan täysin ammattimaisesti toteutettu. Aikaa meikkiin ja kampaukseen kului 2h, joka oli aikamääre joka minulla olikin käytettävissäni.


Opettavainen tarina siis minulle tosiaankin. 

A)Tästä lähtien siis katson lähettämänne videot ja kuvat hieman aiemmin kuin edellisenä iltana.

B)Lupaan tehdä näin jokaisella kerralla.


Oman mukavuusalueeni ulkopuolella käynti oli hermostuttavaa. Rajan ylitettyäni kuitenkin olen viisaampi. 
:)

Kuulinkin jo asiakkaalta, että juhlat menivät hienosti ja sekä kampaus että meikki pysyivät hyvin. Siitä iloiten ja kaunista kevättä toivotellen,
Minna :)








lauantai 4. huhtikuuta 2015

Vanhojentanssikampaukset ja meikit...

Joskus käy niin, että unohdan kameran aamulla kotiin...itseasiassa aika useinkin. 
Joskus taasen keikalla on niin kova työtahti, ettei kuvien ottamiseen jää oikein aikaa. Harmittaa joskus, kun voisi ottaa niin kivoja kuvia hauskoista tilanteista mutta ei vain ehdi tai muista. Tietenkin on olemassa myös tilanteita ja paikkoja, joissa ei myöskään ole sopivaa kuvata.
Mutta usein jää muistiin myös kuvien muodossa hyviä töitä ja hauskoja hetkiä.

Nyt löysin jostain kuvakansioiden uumenista muutaman kivan kuvatallenteen viime vanhojentanssiaispäivän meikeistä ja kampauksista aamulta. Paikkana oli Kampaamo Seija L. Espoossa ja kampaukset Seijan käsialaa...

Tuona aamuna lähdin työtehtäviin meikkilaukkuni kanssa jo klo 5.20 aamulla ja päivä oli hauska vaikkakin aamu hiukan varhainen. Kaikista juhliin valmistuneista en ehtinyt/muistanut taltioida kuvia, mutta ohessa heistä kaksi. :)



Nutturakampaus, jossa yhdistettynä nutturaa.


Pukuun sopiva huulipuna löydetty. Ja kynnet samaa sävyä, tottakai.






Vanhojentanssikampaus viittä vaille valmiina.




Aurinkoiset terveiset kaikille päivän juhlijoille ja toivottavasti tanssiaispäivänne oli täydellinen!
:)

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Tervetuloa Avoimet ovet-tapahtumaan 3.4.2015!


Järjestämme yrityksemme GMC-Studion sekä valokuvaus-studio Susanna Hynynen Photographyn kanssa avoimet ovet tulevana pääsiäisperjantaina 3.4.2015 klo 11.00-17.00. Studion tiloissa Vantaan Tikkurilassa, Silkkitie 5 (B-rakennus,2krs.).

                                   Tervetuloa mukaan!



Pääsiäisen ja tapahtuman kunniaksi tarjoamme meikkauksen ja kuvauksen hintaan 50,00 (norm.150,00). 
Paketti sisältää kevyen meikkauksen kuvausta varten sekä yhden parhaan potrettikuvan sähköisessä muodossa.



Hieno tilaisuus siis hankkia itselleen edustava muotokuva käytettäväksi mihin tahansa mediaan.

Ja meikkaajallehan voi antaa mielenkiinnosta vaikka vapaat kädet ja kokeilla jotain ihan uutta tyyliä/värimaailmaa ikuistettuna muotokuvaan. :)






Tarjoamme paikanpäällä pientä syötävää ja juotavaa sekä tilaisuudessa on mahdollista poiketa tutustumassa palveluihimme rennossa ilmapiirissä ja oman aikataulun mukaan. 



Muistittehan muuten, että myös verkkokauppamme palvelee Teitä netissä nyt kellon ympäri. Tuotevalikoimamme on nähtävillä verkkokaupassamme http://www.kosmetiikkaviidakko.fi/)
Siispä nyt mahdollisuus myös uusia meikkilaukun sisältöä erittäin edulliseen hintaan! 

Tulevana pääsiäisperjantaina Avoimet Ovet-tapahtumassa annan myös mielelläni vinkkejä tuotteista sekä niiden käytöstä. Kaikki yli 70,00 ostokset verkkokaupassamme postitetaan ilman postikuluja kaikkialle Suomeen. Psst...Tutustukaa ihmeessä esimerkiksi Joe Blasco-tuotteiden valikoimaan, hintamme ovat ERITTÄIN edulliset.





Toivomme tapaavamme mahdollisimman monia teistäkin lukijani ja asiakkaamme. 
Tulkaa siis kaikki rohkeasti mukaan tapaamaan meitä ja hyötymään pääsiäistarjouksista!

Terveisin: Minna & Susanna

Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto