Perinteikäs Hotelli Seurahuone Helsinki sijaitsee rautatieasemaa vastapäätä. Täällä ei ole tullut vierailtua kuin muutaman hassun kerran.
En ollut muistanut edes koko hotellin olemassaoloa itseasiassa vaikka ohi on tullut käveltyä ja ajettua lukemattomat kerrat.
Harmi sinäänsä, sillä hotellissa oli ihanaa ajan patinaa ja perinteikästä historian havinaa.
Huoneissa on kuitenkin hienot uusitut sisätilat ja rauhallinen miljöö.
Tieni vei minut kuitenkin tällä kertaa tähän hotelliin, koska täällä voi mainiosti myös hääseurue majoittautua ja näin asiakkaani tekivätkin.
Vastassa hotellilla minua olivat kaasot, sillä morsian oli vielä kampauksessa eikä ollut saapunut.
Aloitin näin ollen siis kaasojen meikkauksista.
Kaasojen meikkeihin lisättiin muutamia lisäripsiä.
Kun morsian saapui valmiissa kampauksessaan pääsin tekemään myös häämeikkiä.
Häämeikkiin ei lisäripsiä laitettu sillä morsiamella olivat ennestään kestoripset. Meikkipohja Estee Lauder ja Kryolan. Silmät ja huulet Joe Blasco.
Hääkampaus laskeutui kauniisti toiselle olkapäälle.
Seurue valmiina juhlaan.
Onnea jälkikäteen ja kaunista syksyä koko porukalle! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti