Lähdin tuossa yhtenä iltana toteuttamaan meikki-ohjelmaa tyttöjen iltaan Helsinkiin.
Oli aika kiireinen päivä ja en kerennyt paljon syömiseen keskittymään niin kävin nappaamassa Mannerheimintien Rock`n Roll- Mäkkäristä ranskikset ja pirtelön menomatkalla, se söi matka-aikaani seitsemällä minuutilla.
Ilta oli jo hämärtynyt, kun saavuin osoitteeseen, jonne oli tarkoitus saapua.
Kävelin tummaa katua pitkin, kohti määränpäätä, kun yhtäkkiä huomasin katutasolla olevasta pienestä ikkunasta kajastavan valoa ja mahtavia värejä. Arvelin, että tiloissa sijaitsi jonkun työtila tai pieni kauppa. Värimaailman runsaus sai kuitenkin katsomaan ikkunaan vielä toisen kerrankin ja ihmettelin upeita maalaustöitä.
Koska aika oli jo aika kortilla, jatkoin matkaani eteenpäin ja harmittelin mielessäni ,etten ollut nähnyt noita maalauksia tarkemmin enkä tajunnut edes katsoa olisiko tekijän nimi ollut ikkunassa.
Kun saavuin iloisen asiakasryhmäni luokse tuli meikkien lomassa puhe kadulla näkemästäni erikoisesta ikkunasta ja kuinka ollakaan, oli ikkuna heille tutumpaakin tutumpi.
Pääsin siis keikan jälkeen vielä pienelle kierrokselle taulujen väriloiston keskelle.
Ajelin kotiin rauhallisessa alkutalven yössä ja pimeän illan valaisivat mielessäni tapaamani ihmiset ja värien ilotulitus kankailla.
Toivoin heille mielessäni oikein iloista, räiskyvää ja kuplivaa iltaa.
Taulut: Karusoma/Ville Ruso
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti