perjantai 9. joulukuuta 2016

Meikkaus- ja kampauspalvelut kotiin hääaamuna...

GMC-Studio oli hääkeikalla Espoossa hiljattain parturi-kampaaja Noora Toiviaisen kanssa.
hääaamu sujui leppoisissa tunnelmissa ja juhlaan valmistui morsian ja kolme kaasoa.

Kuitenkin aikataulua aina välillä tiedustellaan niin tälläisen ryhmän valmiiksi saaminen sekä meikeistä että kampauksista kestää yhteensä noin neljä tuntia.
Teen yhteistyökampaajan kanssa töitä samanaikaisesti, joten työ on sujuvaa ja joustavaa isommillekin ryhmille.



Morsiamen ja kaasojen meikkituotteet: Kryolan, Joe Blasco ja Estee Lauder



Morsiamen häämeikkiin lisäsin muutamia lisäripsiä vaikka luonnollista lopputulosta haluttiinkin. Näin saadaan silmät esille ja silmämeikki viimeisteltyä. 
Silmät ja kulmat meikkasin Kryolanin NATURAL-paletilla.


Alla rento, mutta juhlava hääkampaus.





Nuorimman kaason kampaukseen oli toivottu lettiä.














Lyhyiden hiusten juhlakampaus.








Yksi kaason juhlapuku odotti kantajaansa, nappasin kauniisti koristellusta puvusta myös kuvan.


Hääpuvun näkeminen jäi taasen nopeaksi, mutta hiuskoristeen mallaamisen yhteydessä kerkesin hiukan pukua nähdä.


Sainkin jo terveiset, että juhlat menivät hienosti mikä on aina kiva kuulla!
Kaikkea hyvää tuoreelle avioparille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto