tiistai 24. heinäkuuta 2012

Albergan kartanon maisemissa

On ihmeellistä miten vieläkin keskellä kaupunkia on säästynyt vaikkapa tämä Leppävaaran kartano ja jonka tiloja voi tarkastella lisää oheisesta linkistä. Onneksi samankaltaisia rakennuksia on säilytetty pääkaupunkiseudulla useita ja niissä on usein vuokrattavat juhlatilat.

Luulin navigaattorin taas sekoilevan, kun se ilmoitti minun olevan perillä Albergan kartanolla vaikka ikkunasta näkyi vain Sellon kauppakeskus.

No kulman takana alkoikin vihreä puisto ja lehtien siimeksessä pilkotti kartano.

Kartanolla on myös tilavat parkkitilat, jota ei välttämättä kadulle huomaa...



Kartanon pihapiirissä on säilytetty myös muita vanhoja aittarakennuksia, joten maisema on maalaishenkinen edelleen.




Löysin sisäänkäynin juhlatilaan pihan puolelta...





Minusta oli hauska piirre paikassa se, että suuremman juhlasalin lisäksi paikassa oli useita erillisiä juhlahuoneita. Kaikki erillishuoneet voi siis halutessaan myös tehdä ruokailu tai seurustelutiloiksi ja kaikki ovat kuitenkin yhteydessä keskenään käytävien kautta.









Voisi helposti kuvitella myös syksy- tai talvihäät tähän miljööseen tunnelmallisine kynttilävalaistuksineen ja lumisine talvimaisemineen.

Morsian myös kertoi paikan vuokran olleen erittäin edullinen (380,00)+siivouskulut, mikä pääkaupunkiseudulla on mielestäni hyvin vähän...
Tämän lisäksi paikassa on mahdollisuus valmistaa itse ruuat, joten paikan saa vuokrata myös ilman pitopalvelua.

Sitten etsittiin tarkoitukseen sopiva huone ja aloitettiin morsiamen kaunistaminen juhlapäivään yhdessä Parturi-kampaamo Tilan Aysen kanssa.



Näissä juhlatiloissa on aina välillä valon kanssa ongelmia, mutta riittävästi saatiin valoa ikkunoista kuitenkin.

Kampaaja aloitti kampauksen teolla ja siitä jatkettiin meikkauksella.



Juhlatiloissa voisi olla myös muutama hiukan korkeampi tuoli...


Mutta niillä mennään, mitä on..  :)


Pohja vielä valmiiksi ja kampauksen viimeistely..


Kulmakarvat myös paikoilleen.


Puuteroitavaksi ilmaantui myös sulhanen hääjärjestelyjen parista ja sen jälkeen päästimme hääparin valmistautumaan rauhassa päivään.













2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Pienenä korjauksena blogitekstiin...Kartanolla ei voi itse valmistaa lämmintä ruokaa, mutta lämmittää voi jossain muualla tehdyn. Samoin kynttilöiden polttaminen on kielletty, mutta onneksi valaistus on säädettävä. Kiitos mukavasta blogikirjoituksesta. Juhlat onnistuivat hienosti ja sekä meikkiä että kampausta kiiteltiin - ja ihmeteltiin sitä, että te tulitte paikanpäälle tekemään muodonmuutoksen. :)

    VastaaPoista

Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto