Viimekesän hääjuhlissa oli paljon vaaleanpunaistakin teemaa ja useita upeita hääkimppuja. Pionit olivat taasen suosittuja kukkia hääkimpuissa ja sitten niinkuin tässä allakin niin yhdisteltynä ruusuun ja muihin kukkiin myös. Hienosti sopii yhteen vaalea keltainen ja vaalea punainen kimpussa!
Kävin yhteistyökampaajani Salon SimoNetan Mari Liimataisen kanssa toteuttamassa morsiamen meikin sekä hääseurueen kampaukset.
GMC-Studiolta usein tilataan sekä meikkaus- että kampauspalvelut paikanpäälle ajan säästämiseksi ja ehkä joskus hermojenkin.
Näin sain taas ilokseni olla toteuttamassa yhtä häämeikkiä tärkeää päivää varten.
Tein meikistä kuulaan, kevyen ja raikkaan.
Huulten hieno roosan kevyt häivähdys saatiin aikaan yhdistämällä MAC-sarjan huulipuna ja Joe Blascon kiilto.
Morsiamen kampaus takaa kuvattuna.
Kun minun piti jo valmistautua lähtöön kohti seuraavaa osoitetta, jäi kampaaja vielä tekemään toisen kaason lettikampausta, josta nappasin väliaika-kuvan teille.
Minun oli aivan pakko kysyä kaasoilta, josko saisin ottaa teille kuvan myös heidän puvuistaan. Ne olivat nimittäin todellinen löytö nettikauppojen paljoudesta. Kerrottiin minulle kaupan nimikin, mutta täytyy tunnustaa, että muistini on arvaamaton ja nimi unohtui päivän tiimellyksessä. (Jos joku osaa kertoa niin kommentoikaa ihmeessä!)
Pukujen hinta oli vielä muistaakseni erittäin kohtuullinen!
Lähdin siis kohti seuraavaa paikkaa toivotettuani morsiamelle ja hääseurueelle oikein ihania juhlia.
Ja varmasti ne sitä olivatkin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti